Tumma pilvi hiipii
eteen auringon,
Tuuli lehdet riipii
oksiston.
Mustan sateen myötä
ilo pakenee.
Pelkään tätä yötä;
valo kapenee.

Viima lannistaa ihmisen.
Armo sulattaa sydämen.

Yksinäisyyteeni
joku kurottaa,
Tähän kaipaukseeni
käden ojentaa
Mustan pilven valta
pian hajoaa,
Tumman maton alta
valo kohoaa.

Viima lannistaa ihmisen.
Armo sulattaa sydämen.

Leijailen (Skybird)

Kuinka voit mua rakastaa,
kun olen tällainen?
Kuinka voit armahtaa,
et katso syyttäen?
Vaikka paljon loukkasin,
lupaat unohtaa.
Sieluni kun haavoitin,
katsees lohduttaa.

Niin leijailen
sun varassasi,
Unohdan kaiken
ja levätä saan.

On niin pieni uskoni,
sitä vahvistat,
Niin heikot jalkani,
mutta talutat.
Suuri on sun armosi,
en voi ymmärtää.
Janoava sieluni
sua hengittää

Sä juokset taas jonnekin;
sulla kiire on.
Säntäät edestakaisin,
oot rauhaton.
Jos sä et pian hellitä,
käy huonosti.
Hei kuule, sanoo ystävä,
ota iisisti!

Karuselli kieppuu,
vauhti vain kiihtyy.
Hyppää ajoissa pois
tai pian putoat!

Hei, miksi sä pakenet
sieluasi?
Silmiin katso et
edes itseäsi.
Tyhjyytes sua ahdistaa –
se totta on.
Sä voisit jo tunnustaa:
Oot onneton.

Karuselli kieppuu,
vauhti vain kiihtyy.
Hyppää ajoissa pois
tai pian putoat!